Karateseura tora ry - kamppailua - kuntoilua - itsepuolustusta

tora ry:n historia

Porvoon Tora on yksi suomen vanhimmista karateseuroista. Seura on perustettu jo vuonna 1974.

karate-jaoksen historia

Karaten harjoittelu Porvoossa alkoi vuonna 1974 kun Japanissa vuodesta 1967 harjoitellut Ilkka Muraja perusti karateseura Toran. Hän on ensimmäinen suomalainen musta vyö Shotokan Karatessa. Muraja suoritti vyön Japanissa vuonna 1970 Masatoshi Nakayamalle (1913-1987), joka oli harjoitellut Shotokan Karaten luojan Gichin Funakoshin (1968-1957) ja tämän pojan Gigo Funakoshin (1906-1945) alaisuudessa. Vuonna 1972 Ilkka Muraja saavutti 2.danin ensimmäisenä Suomessa. Torassa hän opetti vuoteen 1976 saakka.

harjoittelu tänä päivänä

Nykyään seurassa pyritään harjoittelemaan kamppailua ja itsepuolustusta mahdollisimman monipuolisesti ja tehokkaasti. Perinteisten karatetekniikoiden lisäksi harjoituksiin sisältyy tekniikoita myös muista kamppailulajeista, kuten esimerkiksi defendosta, judosta, nyrkkeilystä ja lukkopainista. Jos jokin tekniikka on havaittu hyväksi ja toimivaksi, se otetaan mukaan harjoitusohjelmaan riippumatta siitä, mistä lajista se on lähtöisin.

Seurassa harjoittelee myös useita turvallisuusalan ammattilaisia, kuten poliiseja ja järjestyksenvalvojia, jotka kohtaavat väkivaltaa työtehtävissään. Heidän kanssaan harjoitellaan myös perus voimankäyttötekniikoita.

toran jujutsu-jaoksen historia

Jujutsun harjoittelu Porvoossa alkoi vuonna 1997. Karateseura Torasta otettiin yhteyttä helsinkiläiseen Jujutsuseura Yawaraan, josta saatiin vetäjät Porvooseen. Aluksi Yawaralaiset kävivät Porvoossa kaksi kertaa viikossa ja porvoolaiset kävivät lisäksi Helsingissä Yawaran dojolla harjoituksissa. Taitojen karttuessa alkoivat harjoitukset ja alkeiskurssit toimia jo omin voimin. Talvella 2005 saimme pääohjaajaksemme Belgialaisen Paul Pauwelsin ,7. dan (VJJF).

Lisätietoa: jujutsu-jaoksen sivut.

karate jujutsu

kotisivujen suunnittelu: keski-suomen verkkomedia